Suomi
9 heinäkuuta 2025, seuraavana päivänä paluumatkalla.
(Yhteydessä näyttelyyn “Corps et âmes”, Pariisi, Pineault-kokoelma, heinäkuu 2025.
Ajattelen elämää
Ajattelen kuolemaa
“Lauloen: ‘I was dreaming’, mutta minä en koskaan uneksinut.
Siksi maalasin intensiivisemmin.
Ja siksi elän nyt niin intensiivisesti.
“Olin kerran nuori mies ja nuori nainen, pensas ja lintu, ja mykkä kala merestä…” … ja musta ja valkoinen, … kaikki on mahdollista ja kaunista.
Katkelma 117, Empedokles, 5. vuosisata eaa., Mac Val -näyttelystä heinäkuussa 2025, jonka näimme yhdessä Kate/Kae Tempestin, irlantilaisen trans*-runoilijan kanssa, johon emme silloin uskoneet tarpeeksi, vaikka juuri siinä piilee intensiteetin mahdollisuus.
Tästä päivästä lähtien kutsun itseäni Samaksi, mikä tarkoittaa “pientä kukkaa” palestiinalaisittain tässä autiomaassa. Samama: nimien läheisyys osoittaa kansojen läheisyyttä, vaikka ne ovatkin taistelleet vuosisatojen ajan. En halua enää tulla sekoitetuksi hyökkääjäksi ja joutua vastaamaan Israelin politiikasta. Haluan myös säilyttää nimen universaalisuuden, Enrique. Sillä on tietysti rikkautta olla monikansallinen. Sama on ainoa palestiinalainen DJ, hyvin nuori arabityttö, vähän kuin tyttäreni. Näimme hänet Nantessa ja kuulimme hänen pidätetynsä ja vangitsemisensa. Pieni kukka, joka kasvaa autiomaassa. Nyt minun täytyy valita taiteilijanimeni, joka symboloi uutta syntymää.
​
Näen myös Mac Valissa Vitry-sur-Seinessä nykytaiteen ranteessa marokkolaisen arabitaiteilijan, Najia Mehadjin, joka on keskeinen nykytaiteen hahmo, maalaa valtavia kukkia, ruusuja tai unikkoja monumentaalisessa koossa, ja kun ajattelen “on est bien peu de choses, (…) c’est mon ami la rose qui me l’a dit ce matin…” Ronsardia, muistan kuivatut unikot, jotka tallensit puhelimeesi, ne vain odottavat tilaa kasvaa. Kyllä, sen voi tehdä ja sanoa, maailma ei ole kaukana, olemme osa sitä ja saamme niin ajatella.
Olen myös neutraali tyttö, niin kaunis.
“Mitä tehdään sen jälkeen?
sen jälkeen
Lascaux’n luolan jälkeen
kreikkalaisten jälkeen, italialaisen renessanssin Botticellin, Michelangelon jälkeen...
Mitä tehdä Cindy Shermanin omakuvien jälkeen, joissa hän näyttää naisia kaikissa heille annetuissa rooleissa?
Mitä tehdä Marina Abramovićin esityksen jälkeen naisen kehosta ja kivusta?
Julia Kristeva: “Taiteessa kaikki on mahdollista, eli mahdollisten sublimaatioiden moninaisuus…”
Se on etsintä jotain enemmän, etsintä ihmisen kuvaamista!
Jopa sitä, mitä löydämme sisimmästämme!
Se oli sattumaa, tiedostamatonta.
Löysin nämä silmät, nämä kasvot ja sitten nämä vartalot,
jotka ovat minun,
jotka ovat meidän,
näette sen pian…
Luen tekstin, joka helpottaa pääsyä työni ytimeen: kirjoitettu asiantuntijoiden lainauksilla työstäni:
“Se on uusi yritys uuden taiteilijan taholta tavoittaa ihminen!” Näkymäni, kuten psykologi Marie Hémery näki, ovat “sisäisiä lapsia, jotka paljastuvat, voittavat itsensä, koskettavat meitä raakana tunteiden ilmaisuna. Alitajunta on tuo vaikutelma, identiteetin perusrakenne. Siksi ne ilmaistaan mustavalkoisina.” Marie Hémery,
lisään: Ne tulevat lapsuudesta, eläinkunnasta... Ne ovat täällä kuoleman edessä, vapaita ja iloisia...
Tässä koko lainaus Marie Hémeryltä:
“Aivoni ajattelevat jatkuvasti Enriquen työn mustavalkoisuutta. Kuten kopiopaperia tai filmiä kehitettäessä. Alitajunta on vaikutelma verkostosta, identiteettini perusrakenteesta. Siksi se ilmaistaan mustavalkoisena... väritys on vain tietoisuutta.”
On myös Jannick Calvez, Art Images -lehden toimittaja, joka kuvasi työtäni Brestin “Imprudent” -näyttelyn aikana. Hän lainaa Yves Bonnefoyn sanoja Alberto Giacometista. Giacometti yritti joka ilta piirtää veljensä kasvot, ei ollut tyytyväinen ja tuhosi piirustukset aamulla. Vain muutamat vaimonsa pelasti tuholta. Ne ovat yksinkertaisesti upeita...
Jannick Calvez sanoo: “Enrique Samama käsittelee taiteellista luomisprosessia vapauttavana ja kaoottisena kokemuksena, luopuen kontrollista, antaen raakojen ja järkyttävien tunteiden nousta esiin. Loppuun asti. Se on kiehtova tutkimus ihmismielestä, joka on leimattu universaaleilla haluilla ja peloilla.” “Se on intuitio, joka suoraan kohtaa arvoituksen muuttaakseen sen ilmeiseksi, suoraan siihen, mikä tuhoaa ja pelottaa, luodakseen siitä yhteistä.”
Kun työskentelen, 8–10 tuntia putkeen, kymmenillä papereilla, yritän menettää kontrollin ja maalata tietoisuuden rajalla. Seuraavana päivänä katson ja jos se ei ole hyvää, lisään tahroja. Näin jatkuu, kunnes kaikki on valmista.
Minulle se on rakkauden etsintä, vaikka olen vankina, vapautuminen maalauksen kautta. Nämä hahmot vastustavat, kapinoivat, pistävät kieltään ulos, tanssivat... uskaltavat kaiken ja jopa näyttää maalauksen, jopa luottaa siihen! Koska meillä on yhteisiä piirteitä (sukupuolikysymykset, uskonto, rotu, yhteiskunta...), uskon, että nämä kuvat voivat auttaa, olemme erilaisia, mutta olennaisissa elämän kysymyksissä olemme samanlaisia. Myös teille...
Toivon, että katsotte ja näette jotain uutta. Esimerkiksi saksalaisessa taiteilijassa, jonka tapasin Milanossa kilpailussa. Sanoin hänelle aluksi, etten puhu saksaa, ja Maryse sanoi, että minun pitää puhua englantia. Valitsin lukea tekstin englanniksi, koska hänellä ei ollut silmälasejaan eikä pystynyt lukemaan. Luin hänelle lauseen ja kysyin: “You understand?”
Koska tunsin englanninkieleni huonoksi, hän vastasi: “I understands!” Ja niin jatkoin lukemista. Hän tanssi sateenvarjon kanssa ja otti valokuvia, jotka hän tulosti pleksilasille. Lopuksi hän sanoi leveästi hymyillen: “We are differents but we are the sames” – olemme erilaisia, mutta olemme samoja!
Halusin myös kertoa teille intensiteetistä ja Antonin Artaudista, taiteilijasta, kirjailijasta, runoilijasta ja piirtäjästä, joka kirjoitti myös “Van Gogh, yhteiskunnan itsemurhaajan.”
Olin kirjoittanut seinälle suoraan ateljeessani: Missä on kohtaaminen? Ja alle kirjoitin ensin ARTAUD, mikä johdatti minut ajatukseen: “Attack the paper!” Myöhemmin lisäsin: “To reach softness.” Kirjoitin myös Baconin, Velickovicin, Arnulf Rainerin nimet, mutta poistin ne.
Ja se pehmeys, jonka olet huomannut, sinä joka katsot, te, seuraajani, ja sinä joka työskentelet lasten suojelun parissa...
Artaud jää kirjoitettuna, koska hän on ylitsepääsemätön raja: hän on taiteilija ja mielipuoli sairaalassa, kun hän tekee riituksia, joissa hän sekoittaa paholaisen ja Kristuksen ruumiin. Mutta se on intensiteetti, hän ylittää rajan, jossa hän kulkee harhoissa.
Ja minä otan tuon hullun intensiteetin hyökätäkseni paperille, mennäkseni maalaustaiteen avulla rajalle. Julmaa ja pehmeää samaan aikaan. Hyökätä paperille saavuttaakseni pehmeyden.
Uskallan kohdata hänet,... mutta jos haluat, voit tulla lähemmäksi ja nähdä kuka sinä olet ja kuka hän on. Kohtaaminen voi jäädä pois niiltä, jotka etsivät liian nopeasti jotain. Paperin hahmo kutsuu toista pysähtymään, katsomaan, kysymään, jakamaan ja löytämään jotain myönteistä itsestään, teoistaan, kohtaamisistaan toisen kanssa... ja tiedostamaan oman sijaintinsa.
Lopuksi luen yhden tekstini: Väleissä (sekä “tulla sisään” että “kahden tai useamman asian välissä” merkityksessä)
välissä
välissä ihmisten
välissä eläinten
välissä lapsuuden
välissä
välissä Gazan ja Israelin, Ukrainan ja Venäjän, Iranin ja Irakin, Kiinan ja Intian...
kaikilta suunnilta, joka päivä
kaikilta suunnilta, joka päivä
välilläsi ja minun
välissä
välissä hirviön ja kauneuden
välissä liian terävien vastakohtien
välissä pehmeyden ja väkivallan
välissä selviytymisviettien
kaikilta suunnilta
välissä liian oudon
välissä tietoisuuden ja tiedostamattomuuden
välissä
välissä ystävieni kaikista sukupuolista
välissä
välissä eläinpuolestamme
ja luonnosta
ne pelot tulevat kaukaa, kuoleman pelosta, rappeutumisesta
ylittää rajani
ettei enää tee mitään
välissä näyttelyni Montaignen maassa ihmisestä (“Jokainen ihminen kantaa koko ihmiskunnan muotoa sisällään.”) 2008...
ja se, jonka näimme elokuussa 2024 CAPC:n nykytaiteen museossa Bordeaux’ssa Hélène Cixous’n kanssa, joka käsittelee tätä, myös aaveiden esityksissään.
Se on selviytymisvietti, minulla ei ole mitään menetettävää, voin voittaa kaiken vaihdossa muiden kanssa. Yksi seuraajani näki hahmossa yhteisen syntymän.
Julia Kristeva: “Kaikki on mahdollista taiteessa, eli moninaisuus mahdollisissa sublimaatioissa...”
Esitys päättyy.